Turun Kuninkaallinen Akatemia 1640–1809

Helsingin yliopisto perustettiin Turussa 1640. Perustettaessa siitä käytettiin nimeä Turun Kuninkaallinen Akatemia (Kungliga Akademien i Åbo), joka toimi osana Ruotsin yliopistoverkostoa vuosina 1640–1809. Akatemia merkittävimmät kasvitutkijat olivat lääketieteen professorit Elias Tillandz (1640–1693) ja Johan Leche (1702–1764), teologian professorit Johan Browallius (1707–1755) ja Carl Fredrik Mennander (1712–1786), taloustieteen professori Pehr Kalm (1716–1779), kemian professori Pehr Adrian Gadd (1727–1797) sekä taloustieteen ja luonnonhistorian professori Carl Niclas Hellenius (1745–1820). Hellenius oli ensimmäinen suomalainen, joka kuvasi tieteelle uusia eläin- ja kasvilajeja. Helleniuksen aikana vuonna Suomi liitettiin Venäjään suuriruhtinaskuntana, jolloin Akatemia sai uuden nimen.

Turun Kuninkaallisen Akatemian ensimmäinen kasvitieteellinen puutarha perustettiin lääketieteen professori Tillandzin toimesta 1678. Puutarha rappeutui isovihan eli suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikaisen venäläismiehityksen aikana ja avattiin uudelleen 1757. Sen suunnittelivat professorit Leche ja Kalm. Kalm oli koko professuurinsa ajan puutarhan ainoa akateeminen henkilö. Demonstraattorin virka perustettiin 1778. Tehtävänä oli opettaa lääkekasvioppia puutarhassa ja vastata osaltaan puutarhan toiminnasta. Kasvitieteellisen puutarhan demonstraattorit:

Turun Kuninkaallinen Akatemia

1778–1786 Carl Niclas Hellenius (1745–1820)
1787–1789 Anders Dahl (1751–1789)
1789–1794 Johannes Gustaf Justander (1764–1833)
1794–1798 Carl Birger Rutström (1758–1826)
1800–1805 Johan Fredrik Wallenius (1765–1836)
1806–1809 Fredrik Wilhelm Radloff (1766–1838)

Keisarillinen Turun Akatemia

1810–1813 Carl Reinhold Sahlberg (1779–1860)
1813–1820 Lars Prytz (1789–1823)
1822–1828 Matthias Kalm (1793–1833)

Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto

1839–1852 Johan Ernst Adhemar Wirzén (1812–1857)

Keisarillinen Turun Akatemia (1809–1827)

Carl Reinhold Sahlberg valittiin luonnonhistorian professoriksi Helleniuksen jälkeen 1818. Yliopisto jäi Turkuun, vaikka Helsingistä oli tullut pääkaupunki vuonna 1812. Carl Reinhold Sahlberg jatkoi luonnonhistorian professorina tämän jakson. Kun Turku paloi 1827, päätti keisari Nikolai I siirtää yliopisto Helsinkiin, ja yliopiston nimi muuttui taas, Keisarillinen Aleksanterin yliopisto. Sahlbergilla oli demonstraattoreina Lars Prytz ja Matthias Kalm.

Keisarillinen Aleksanterin Yliopisto 1828–1919

Suuri osa yliopistoa, myös kokoelmat ja kasvitieteellinen puutarha, tuhoutuivat Turun palossa 1827. Keisarillisen Turun Akatemian herbaarioissa mainitaan olleen 1811 näytteitä noin 10 000 kasvilajista. Palo vauhditti tsaari Nikolai I suunnitelmaa siirtää yliopisto pääkaupunkiin Helsinkiin. Vain neljä kuukautta palon jälkeen tehtiin päätös, että uusi kasvitieteellinen puutarha rakennetaan Kaisaniemeen.

Helsingin yliopiston ensimmäiseksi eläin- ja kasvitieteen professoriksi nimetty Carl Reinhold Sahlberg ryhtyi ponnekkaasti edistämään uutta puutarhaa ja kokoamaan uusia kasvikokoelmia. Ensimmäiset puutarhakasvit tuotiin Turun tuhoutuneesta kasvitieteellisestä puutarhasta. Pietarin kasvitieteellisen puutarhan ylipuutarhuri Franz Faldermann suunnitteli Kaisaniemen puutarhan pohjakaavan ja Pietarista lahjoitettiin runsaasti kasveja. Kasvitieteen instituutti valmistui ensimmäisenä, syksyllä 1831.

Eläin- ja kasvitieteen professorit

Carl Reinhold Sahlberg 1828–1841 (1779–1860)
Johan Magnus af Tengström 1842–1847 (1793–1856)
Fredrik Nylander 1847–1849 (1820–1880)
Alexander von Nordmann 1849–1852 (1803–1866)

Kasvitieteen professorit

William Nylander 1857–1863 (1822–1899)
Sextus Otto Lindberg 1865–1889 (1835–1889)
Fredrik Elfving 1889–1926 (1854–1942)

Uuden herbaarion perustaksi ostettiin vuonna 1828 Sahlbergin Turun palolta säästynyt yksityiskokoelma (5132 näytettä), sekä pian sen jälkeen useita muita kokoelmia, muun muassa tieteellisesti erittäin arvokas Erik Achariuksen jäkäläkokoelma Ruotsista. Kasvikokoelmat sijoitettiin vuonna 1832 valmistuneeseen yliopiston päärakennukseen.

Muita merkittäviä lisäyksiä kokoelmiin olivat Krimillä vaikuttaneen suomalaisen Christian von Stevenin 23 000 lajia käsittävä herbaario, professori William Nylanderin jäkäläkokoelma (52 000 näytettä) ja kirjasto, professori Sextus Otto Lindbergin 47 000 näytteen sammalkokoelma ja sammalkirjasto.

Vanha talousopin ja luonnonhistorian professuuri nimettiin vuonna 1828 eläin- ja kasvitieteen professuuriksi. Sahlberg hoiti tätä virkaa vuoteen 1841. Sahlbergin tutkimuskohteena olivat kovakuoriaset. Hän oli myös innokas puutarha-alan edistäjä, ja perusti Yläneelle Suomen suurimman hedelmäpuutarhan.

Sahlbergin seuraaja oli Johan Magnus af Tengström. Tengström laati ulkomuistista lajiluettelon Turun aikaisesta herbaariosta, ja hän kokosi 1843 Kasvitieteellisen puutarhan ensimmäisen siemenvaihtoluettelon. Hänet nimitettiin virkaan 1842, ja hän toimi eläin- ja kasvitieteen professorina vuoteen 1847 ja kasvitieteellisen puutarhan esimiehenä vuoteen 1849 asti.

Alexander von Nordmann toimi Aleksanterin yliopiston eläin- ja kasvitieteen professorina 1849–1852, eläintieteen professorina 1852–1866. Professuuri jaettiin kahdeksi viraksi 1852. Nordmann siirtyi Helsinkiin Odessasta. Nordmann oli aikansa tunnetuimpia paleontologeja. Loismato-tutkimustensa (Diplozoon paradoxum) ansiosta hänet kutsuttiin 1832 professoriksi Richelieun lyseoon Odessaan, ja 1833 myös Odessan kasvitieteellisen puutarhan johtajaksi.

Ensimmäinen kasvitieteen professori, William Nylander, toimi virassaan 1857–1863. Nylander tunnetaan jäkälätutkijana, mutta hän laati vuonna 1852 Helsingin ja Karjalan kasvistot. Ne ovat Suomen ensimmäisiä alueellisia tarkasteluja. Hän oli lisäksi merkittävä muurahaistutkija uransa alkuvuosina. 

Kasvitieteen professori Sextus Otto Lindberg kuvasi seitsemän tieteelle uutta putkilokasvia. Hän oli Helsingin yliopiston kasvitieteen professori 1865–1889.

Fredrik Emil Wolmar Elfving toimi kasvitieteen professorina 1892–1926. Hän kuvasi tieteelle uusina yhdeksän piilevää. Hänellä oli oppilaita, jotka jatkoivat leväsystematiikkaa ja taksonomiaa: Charles Emil Valentin Boldt (1866–1922), kasvitieteen assistentti 1897–1922, Karl Engelbrecht Hirn (1872–1907), luonnonhistorian opettaja, Carl Cedercreutz (1893–1968), kasvimuseon amanuenssi ja Rolf Grönblad (1895–1962), hammaslääkäri. He kuvasivat tieteelle uusina satoja levälajeja.

Elfving uudisti kasvitieteen opetuksen Suomessa Saksassa ja Tanskassa tutkimusvieraana saamiensa vaikutteiden mukaisesti. Hän alkoi luennoida kasvien fysiologiasta, morfologiasta, anatomiasta, putkilo- ja itiökasvien systematiikasta, kasvimaantieteestä ja kasvitieteen historiasta. Opetusta varten Elfving kirjoitti useita oppikirjoja, joista tärkein käännettiin käsikirjoituksesta suomeksi nimellä ”Kasvitieteen oppikirja”. Elfvingillä oli keskeinen osuus, kun yliopistolle päätettiin rakentaa uusi Kasvitieteen instituutti. Se valmistui Kaisaniemeen 1903. Kasvikokoelmat siirrettiin tuolloin yliopiston päärakennuksesta nykyisiin tiloihin.

Kun Suomi itsenäistyi vuonna 1917, muutettiin yliopiston nimeä 1919 neljännen kerran, joka on nykyisin käytössä oleva Helsingin yliopisto.

Harald Lindberg oli Kasvimuseon ensimmäinen kustos, 1910–1941. Hän oli yksi Suomen merkittävimmistä kasvitaksonomeista 1900-luvulla. Hän tutki useita putkilokasviryhmiä, myös subfossiileja ja sammalia. Subfossiileja hän tutki 60 kunnassa, joista monet kuuluvat nykyään Venäjälle. Lindberg kuvasi tieteelle uutena 11 sammaltaksonia ja löysi silloiselle Suomelle 12 uutta lajia (osin nykyisen Venäjän alueelta). Hän kuvasi Itä-Fennoskandiasta tieteelle uutena kahdeksan putkilokasvilajia, löysi alueelle uusina 42 lajia ja 26 risteymää. Apomiktiset lajit kiinnostivat myös häntä, ja hän kuvasi uusina viisi poimulehteä (Alchemilla), 34 keltanoa (Hieracium) ja 80 voikukkaa (Taraxacum). Lindberg perehtyi myöhemmin Välimeren lajistoon, josta hän kuvasi 50 uutta lajia ja 22 alalajia, erityisesti Espanjasta ja Marokosta. Plantae Finlandiae Exsiccatae oli laaja ponnistus. 2081 numeroa jaettiin 23 museolle.

Helsingin yliopisto 1919–

Kasvitieteen professorit

• Fredrik Elfving 1889–1926 (1854–1942)
• Kaarlo Linkola 1925–1942 (1888–1942)
• Aarno Kalela 1946–1973 (1908–1977)
• Hans Luther 1974–1975 (1915–1982)
• Jaakko Jalas 1976–1984 (1920–1999)
• Timo Koponen 1939– (1986–2002)

Fredrik Elfving jatkoi kasvitieteen professorina vuoteen 1926. Harald Lindberg oli kasvimuseon ainoa vakituinen työntekijä 1931 asti, jolloin hänet valittiin amanuenssiksi.

Putkilokasviosaston kustokset/vuodesta 1990 osastonjohtajat:

• Harald Lindberg 1908–1939, vt. 1939–1941 (1871–1963)
• Gunnar Marklund 1941–1959 (1893–1965)
• Ilmari Hiitonen 1956–1965 (1898–1986)
• vt. Teuvo Ahti 1965–1968 (1934– )
• vt. Lars Fagerström 1968–1969 (1914–2001)
• Ilkka Kukkonen 1969–1992 (1926–2020)
• Pertti Uotila 1993–2009 (1943– )

Georg Gunnar Marklund (1892–1964) toimi kustoksena 1941–1959. Marklund perehtyi etenkin voikukkiin (Taraxacum) ja kevätleinikeihin (Ranunculus auricomus coll.). Tieteelle uusia voikukkataksoneja hän kuvasi noin 110 ja kevätleinikeitä noin 350. Lisäksi hän kuvasi muutamia hopeahanhikeita (Potentilla argentea coll.) ja suomensuolasänkiön (Odontites litoralis subsp. fennicus). Kasvimuseossa on noin 18 000 Marklundin keräämää näytettä.

Ilmari Hiitonen (1898–1986) jatkoi kasvimuseon amanuenssina vuoteen 1953, jolloin hänet nimitettiin museon itiökasviosaston vt. kustokseksi 1954–1957, sitten putkilokasviosaston vt. kustokseksi 1959–1962 ja kustokseksi 1962–1965. Hiitonen kuvasi tieteelle uutena noin kymmenen putkilokasvitaksonia. Suomen Lajitietokeskuksen mukaan museoissa on 2555 Hiitosen keräämää näytettä. Luku on todellista lukua pienempi, sillä kaikkia tietoja ei ole vielä tietokannoissa. Vuonna 1933 julkaistu Suomen kasvio (”Iso-Hiitonen”) oli maamme viimeisin kasvio ennen Retkeilykasvion ilmestymistä vuonna 1984.