Saarihuone

Svenska English

Uhanalaisia lajeja pelastamassa

Huoneessa vilahtelee paljon punakylttisiä, uhanalaisia lajeja. Monet saarten alkuperäisistä kasvilajeista ovat uhanalaistuneet ihmisen toiminnan seurauksena. Niitä uhkaavat mm. elinympäristöjen tuho, vieraslajien levittäytyminen sekä ilmastonmuutos. 

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha osallistuu uhanalaisten kasvien suojeluun tarjoamalla niille turvasataman lajin luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolella. Kasvitieteelliset puutarhat muodostavat maailmanlaajuisen suojeluverkoston, jonka avulla kasveja voidaan lisätä ja parhaimmillaan istuttaa takaisin luontoon. Tällä tavoin saatiin pelastettua saarihuoneestakin löytyvät pitcairninaulio. 

Tutustu huoneen kasveihin:

Saarihuoneessa kasvaa trooppisten ja subtrooppisten saarten kotoperäisiä eli endeemisiä lajeja. Nämä ovat lajeja, jotka esiintyvät rajallisella alueella ja jotka ovat kehittyneet ja sopeutuneet juuri sen alueen oloihin.
Kuvan keskellä on matkustajainpuu ja oikealla punaisella kyltillä merkitty pitcairninaulio.
Yleiskuvaa Saarihuoneesta.
Yleiskuvaa Saarihuoneesta.

Anna palautetta sisällöistä